Blogin herättelyä henkiin

Miikka | 2.8.2011 - 21:52

Blogi piti aiottua pidemmän kesätauon ja on ainakin tällä hetkellä muuttanut Helsinkiin. Asiaa alkaisi taas olemaan kertynyt kirjoitettavaksi sen verran, että parempi aloittaa purkamaan juttuaihepinoa vähitellen. Kesä alkanu kääntyy jo vähitellen syksyyn ja vaikka tänään oliki vähä viileempi päivä, nii tää kämppä on edelleen tällainen suomalaisen hikiäijän asuinpaikka. Osaksi sen takia en oo hirveesti jaksanu alkaa päivittämään blogia, vaikka koneella on tullu silti istuttua. Tällanen vaa vetää laiskaksi. Lopuksi kuitenki vielä bonuksena:

Kuosit.com IN & OUT -lista vol. 1

IN:

  • Iltatee. Olosuhteiden pakosta kahvinjuonti on jääny vähemmälle ja sille mukavana vastapainona toimii kupillinen rooibosta ennen nukkumaanmenoa. Toimii.
  • Animaatiosarjat. En nyt puhu animesta vaan amerikkalaisista animaatiosarjoista: The Boondocks, Family Guy, Robot Chicken, Harvey Birdman, Aqua Teen Hunger Force… Näitä on tullu ahmittua monena iltana viime aikoina ja lisää on jo tilattu.
  • Uiminen. Vaikka ilmat viilenee, niin uintivedet ovat edelleen tavallista lämpimämmät.
  • Cómeme. Tämän eteläamerikkalaisen levymerkin julkaisut ovat lähes poikkeuksetta jaksaneet innostaa. Musiikkityylinä jonkillainen elektroninen musiikki.
OUT:
  • Helteet. Nämä on nähty tältä kesältä.
  • Kahvi. Teehommat valaisi jo varmaan asian.
  • Televisio. Muuton yhteydessä jätin digiboksin pois kämpän valikoimasta. Ei oo ollu iso ikävä.

Lisää aiheesta:

Parempaa parranajoa etsimässä – Osa 7: Aftershave ja kasvojen hoito

Miikka | 9.5.2011 - 19:46

Ainoa parranajon vaihe mikä yhdistää kaikkia tapoja ajaa parta on kasvojen jälkihoito eli aftershave. Joillekin se voi tarkoittaa pelkästään kasvojen huuhtelua vedellä ajon jälkeen, mutta useimpien iho tarvitsee myös jotain muuta. Sana aftershave suomennetaan yleensä partavedeksi, jollaisiksi aftershave-tuotteet monesti Suomessa mielletään. Partavesi on kuitenkin melko huono termi kuvaamaan kaikkia eri aftershave-tuotteita, joita markkinoilla on. Pyrinkin tässä lyhyesti kertomaan miten, millä ja miksi parranajon jälkeen kasvoja pitäisi hoitaa.

Kirjava tuotevalikoima

Aftershave-tuotteet voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: voidemaisiin (aftershave balm) ja nestemäisiin (aftershave splash) tuotteisiin. Voidemaiset tuotteet (kulkevat usein kaupoissa nimillä aftershave balm tai partabalsami) ovat kiinteämpiä ja sisältävät enemmän ihoa rauhoittavia ja kosteuttavia ainesosia. Nestemäiset tuotteet ovat kasvovesimäisempiä ja niiden vaikutus on enemmän puhdistava ja hoitava. Monesti niillä on myös antiseptisiä vaikutuksia. Parranajossa mahdollisesti syntyneiden haavojen hoitoon voi käyttää siihen suunniteltuja geelejä, haavapuikkoja (alunakiveä) tai muita antiseptisiä aftershave-tuotteita.

Partavesi ja aftershave termeinä liitetään Suomessa yleensä ainoastaan voimakkaasti tuoksuviin, isojen muotitalojen designpulloissa tuleviin hajuvesimäisiin tuotteisiin. Nämä tuotteet sisältävät yleensä myös runsaasti alkoholia, joka polttelee varsinkin parranajon jälkeen iholle laitettuna ja kuivattaa ihoa. Parranajon ja ihonhoidon kannalta kannattaakin jättää tämän tyyliset hajustetuotteet hyllyyn ja tutkia nimenomaan parran ja ihon hoitoon suunniteltuja vaihtoehtoja (joita löytyy myös hajustettuina).

Eri ihotyypeille eri aftershave

Aftershave-tuotteen valintaan vaikuttaa eniten oma ihotyyppi. Ihotyyppejä on neljää eri päätyyppiä. Jokainen ihotyyppi voi olla myös arka.

  • Normaali iho ei ole liian kuiva eikä liian rasvainen. Tällainen ihotyyppi on melko harvinainen ja sille sopii lähes millainen aftershave tahansa.
  • Kuiva iho erittää vähemmän rasvaa ja saattaa varsinkin talvella kuivua helposti ja alkaa hilseilemään. Tällaiselle ihotyypille sopivat kosteuttavat ja voidemaiset aftershave-tuotteet.
  • Rasvoittuva iho erittää rasvaa liikaa ja tämä saattaa aiheuttaa finnejä ja ihon pinta voi kiiltää. Rasvoittuvalle iholle sopivat nestemäiset, kasvovesimäiset aftershave-tuotteet.
  • Sekaiho on edellisten ihotyyppien yhdistelmä. Se ilmenee yleensä rasvoittuvana ihona nenä-otsa -alueella ja kuivempana ihona kasvojen laidoilla.  Sekaiholle sopivat parhaiten joko sekaihoa varten suunnitellut tuotteet tai käyttämällä kasvojen eri alueille eri tuotteita niiden ihotyypin mukaan.

Arka iho voi ärsyyntyä eri ihonhoitotuotteissa olevista ainesosista. Tällaiselle iholle kannattaa käyttää arkaa ihoa varten suunniteltuja tuotteita sekä välttää alkoholipitoisia ja hajustettuja tuotteita. Lisäksi sisäänkasvavista karvoista kärsiville löytyy myös omia tuotteitaan.

Marketeista löytyvät aftershave-tuotteet ovat pääasiassa varsin hyviä kasvojen jälkihoitoon parranajon jälkeen. Muun muassa Lumenelta, L’Orealilta ja Nivealta löytyy ihan kelvollisia tuotteita eri ihotyypeille. Näiden lisäksi laadukkaita tuotteita löytää Suomessa esimerkiksi apteekeista, kosmetiikkaliikkeistä ja Body Shopeista. Ulkomaisista parranajoon keskittyvistä verkkokaupoista löytyykin sitten lähes loputon valikoima erilaisia tuotteita. Omalla hankintalistalla on tällä hetkellä Alt-Innsbruckin ja Baxter of Californian aftershave-voiteet.

Parranajon jälkeiset toimenpiteet

Oma aftershave-rutiinini koostuu kasvojen huuhtelusta kuumalla ja sen jälkeen kylmällä vedellä. Mikäli tämän jälkeen kasvoissa on haavoja paikattavana niin hoidan ne apteekista ostetulla haava(aluna)puikolla. Sen jälkeen laitan jotain kevyesti kosteuttavaa aftershave-voidetta. Ihon kunnosta riippuen laitan vielä tämän jälkeen kasvoille tarkoitettua kosteusvoidetta koko kasvoille.

Käyttämällä parranajon jälkeen hyvää ja omalle iholle sopivaa aftershave-tuotetta yhdessä mahdollisen kosteusvoiteen kanssa saa riittävän kasvojen hoidon mitä mies päivittäin tarvitsee. Aftershave-tuotteet hoitavat ihoa ja estävät erilaisten epäpuhtauksien ja tulehdusten pesiytymisen iholle. Omasta mielestäni aftershave on yksi tärkeimmistä parranajon osa-alueista, koska se valmistaa ihoa jo seuraavaa parranajoa varten hoitamalla sen kuntoa. Mitä paremmassa kunnossa kasvojen iho on, sitä helpompaa itse parranajo on ja sen miellyttävämmältä se myös tuntuu.

Lisää aiheesta:

Testissä Poppamiehen Sitruunakostaja

Miikka | 4.5.2011 - 11:43

Paikallinen Citymarket oli vapun alla laajentanut chilihyllyn valikoimaansa myös karkkeihin. Maisteltavaksi piti ottaa mukaan rasiallinen Poppamiehen tuotemerkillä myytäviä Sitruunakostajia, vaikka hintaa paketilla olikin melko suolainen reilu 4 euroa.

Ulkoisesti viattoman näköiset karkit sisältävät ihan mukavasti potkua. Aluksi karamelli maistuu suussa aivan normaalille makeiselle, mutta vähitellen chilin maku iskee makean kuoren alta esiin. Polte ei ole infernaalinen, mutta laittaa silti veren kiertämään. Ensimmäisellä kerralla makean ja tulisuuden yhdistelmä tuntuu oudolta, mutta parin karkin maistelun jälkeen makuun jonkin verran tottuu.

Jos tulisuus unohdetaan, niin karkkina Sitruunakostajat toki ovat aika perushuttua. Näitä ei kuitenkaan viitsi syödä kovin montaa kerralla, joten rasia on riittoisampi normikarkkeihin verrattuna. Sitruunakostajat ovat “ihan kivoja”, mutta jäävät todennäköisesti jatkossa hyllyyn ja ostan esimerkiksi Blairin chilisipsuja tuliseksi pikkunaposteltavaksi.

Lisää aiheesta:

  • Ei aiheeseen liittyviä artikkeleita

Kesä on t-paitojen aikaa

Miikka | 22.4.2011 - 14:09

Tilasin jokin aika sitten Threadlessin alehintaisia t-paitoja kesää varten. Paidat tulivat ongelmitta perille parissa viikossa ja sekä näyttävät että tuntuvat hyvältä. Hintaa kolmelle paidalla tuli postikuluineen noin 30 euron verran. Yllä paidat esiteltynä vähä rutussa ja suoraan paketista vedettyinä ja nyt vain odottelemaan kesää ja lämpimiä ilmoja :).

Lisää aiheesta:

Parempaa parranajoa etsimässä – Osa 6: Parran ajaminen partahöylällä

Miikka | 20.4.2011 - 14:04

Tässä on lopultakin seuraava osa parranajoa käsittelevään artikkelisarjaani. Tällä kertaa päästään jo itse parran ajamiseen ja sitä koskevaan tekniikkaan. Moniteräisiä höyliä käyttäessä tekniikasta on turha murehtia sillä riittää, että ajaa edes vähän sinne päin, mutta perinteistä partahöylää käyttäessä ajotekniikalla on suurempi merkitys onnistuneeseen parranajoon. Tekniikan oppii luonnollisesti parhaiten itse tekemällä ja opettelemalla, mutta koitan tässä antaa hieman vinkkejä parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.

Ennen ajoa

Hyvä parranajo lähtee alkuvalmisteluista. Kuten aiemmissa artikkeleissa on jo mainittu, tämä käsittää ainakin kasvojen pesun sekä sopivan partavaahdon levittämisen kasvoille. Lavuaari kannattaa täyttää vaahdotusta ja ajoa varten kuumalla vedellä. Omasta mielestäni huolellinen parran valmistelu parranajoa varten on jopa tärkeämpää itse lopputuloksen kannalta kuin itse ajotekniikka. Alkuvalmistelujen jälkeen päästään itse parran ajamisen kimppuun.

Muutama sana ajovälineistä

Partaterien ja -höylien välillä on suuriakin eroja ja toiset voivat sopia paremmin omalle iholle kuin toiset. Joissakin partahöylissä terän purevuutta voi säätää omien mieltymysten mukaan. Hyviä perushöyliä ajamisen opetteluun ovat esimerkiksi Merkurin 34C Heavy Duty tai Mühlen R89 Closed Comb.

Partaa kannattaa ajaa aina terävällä partaterällä. Itselläni terän paras terävyys katoaa noin 2-5 parranajon jälkeen, terän merkistä ja mallista riippuen. Koska uudet terät maksavat noin 20 senttiä kappale, kannattaa terä vaihtaa mieluummin aiemmin kuin myöhemmin. Myös eri merkkisiä partateriä kannattaa kokeilla, koska niissä on oikeasti huomattavia eroja. Omalle parralle ja iholle sopivan terän löytää parhaiten itse testaamalla. Itselleni jotkut terät jättivät helposti jälkeensä verisen kaulan, siinä missä toisilla voi vetää paljon huolettomammin ja haavoja pelkäämättä.

Parranajo perinteisellä partahöylällä

Ajokulma on tärkeä perinteistä partahöylää käytettäessä. Optimaalinen terän kulma (siis terän, ei kahvan) ihoa vasten on noin 30 astetta. Liian suuri kulma raastaa ihoa ja liian pieni kulma ei aja partaa ollenkaan.

Perinteisellä partahöylällä parta ajetaan useampana ajona. Yleisesti käytetään 2-3 ajoa, joista ensimmäinen menee myötäkarvaan, toinen ristikarvaan ja kolmas vastakarvaan. Parta vaahdotetaan aina ajojen välillä. Tekniikoita voi itse soveltaa täysin vapaasti, eikä yhtä oikeaa tapaa ole kiveen hakattu. Partakarvoja ei siis ole tarkoitus poistaa kerralla, vaan niitä lyhennetään vähitellen. Tämän takia on hyvä muistaa, että partahöylää ei pidä painaa ihoa vasten, vaan se ennemminkin liukuu ihoa pitkin samalla partakarvoja lyhentäen.

Parranajo aloitetaan yleensä poskista ja ajaminen etenee poskia pitkin alaspäin kaulaa kohti. Tämän jälkeen ajetaan kaula, leuka ja lopuksi viikset. Omien karvojen kasvusuuntaa kannattaa tunnustella ennen ensimmäistä ajoa, koska se on jokaisella jonkin verran yksilöllistä. Itse opin kasvusuunnan ja vaikeat kohdat vähitellen yrityksen ja erehdyksen kautta ja jos haluaa, niin aivan ensimmäisen ajon voi tehdä esimerkiksi ylhäältä alaspäin (N-S, pohjoisesta etelään).

Ajamiseen käytetään lyhyitä ja perättäisiä vetoja niistä kohdista, joissa partavaahtoa on vielä jäljellä. Partahöylä kannattaa huuhdella ylimääräisestä partavaahdosta ja -karvasta säännöllisesti vetojen jälkeen. Vaikeissa paikoissa voi ihoa kiristää päätä kallistamalla ja toista kättä apuna käyttäen. Vetoja tehdessä on hyvä koko ajan muistaa oikean ajokulman säilyttäminen ja höylän tarpeeksi kevyt paine ihoa vasten.

Itse yleensä ajan oman partani kahdella ajolla, joista ensimmäisen vedän myötäkarvaan ja toisen ristikarvaan, jonka jälkeen saatan vielä siistiä joitain kohtia. Jos haluan lyhentää partani täysin lyhyeksi (BBS eli baby-butt smooth), vedän vielä kolmannen ajon vastakarvaan. Vastakarvaan ajaminen on kaikkein haastavin osa parranajoa. Parta kannattaa valmistella sitä varten kosteuttamalla kuumalla vedellä ja levittämällä partavaahto huolellisesti. Vastakarvaan ajaessa jätän kaikkein herkimmät paikat kuten viikset täysin rauhaan.

Yhteenveto

Oikean tekniikan opettelu on loppujen lopuksi helppoa, kun muistaa muutamat perusasiat.

  1. Alkuvalmistelut kannattaa suorittaa huolella.
  2. Optimaalinen terän kulma ihoa vasten on noin 30 astetta.
  3. Terää ei pidä painaa juurikaan ihoa vasten, vaan sen annetaan liukua ihoa pitkin sen omalla painollaan.
  4. Parran ajaminen aloitetaan yleensä poskista, jonka jälkeen ajetaan kaula, leuka ja viikset.
  5. Ajamiseen käytetään lyhyitä vetoja, joilla lyhennetään vähitellen partakarvaa.
  6. Ajoja suoritetaan niin monta ja sen suuntaisesti kuin itsestä tuntuu sopivalta. Ajojen välillä parta vaahdotetaan uudelleen.

Kun parta on saatu ajettua riittävän lyhyeksi, paikataan haavat esimerkiksi haavapuikolla ja lisätään aftershave. Näistä lisää artikkelisarjan seuraavassa jaksossa.

 

Lisää aiheesta:

Pikainen päivitys blogin tilanteesta

Miikka | 14.4.2011 - 08:57

Blogi on ollut muiden kiireiden vuoksi hieman tauolla, mutta on nyt tekemässä vähitellen paluuta. Blogialusta muutti eilen uudelle palvelimelle ja tästä on varmasti apua säännöllisiin hidasteluongelmiin. Uutta parranajeluartikkelia on myös tulossa ja muutenkin tiiviimpää päivitystahtia eri aiheista, joita on tässä tauon aikana ehtinyt miettiä :).

Lisää aiheesta:

  • Ei aiheeseen liittyviä artikkeleita

Blogien lukeminen kännykällä

Miikka | 21.2.2011 - 20:48

Olen koittanut löytää mukavaa tapaa seurata Google Readeriin lisättyjä blogeja ja uutislähteitä myös mobiilisti heti siitä alkaen, kun sain oman iPhoneni. Kävin aluksi läpi joitain RSS-syötteenlukijoita ja Google Readerille suunniteltuja ohjelmia, mutta lopulta päädyin käyttämään Googlen omaa mobiilikäyttöliittymää Readerista.

Noin kuukausi sitten sain vinkin Pulse News Readerista, joka löytyy ilmaiseksi iPhonelle, iPadille ja Androidille. Hyvännäköinen ja sulavasti toimiva ohjelma hakee haluttujen blogien uusimmat viestit, ja näyttää niistä otsikon ja esikatselukuvan, mikäli sellainen on tarjolla. Kunhan syötteiden tekemät päivitykset on saatu ladattua, on niiden lukeminen nopeaa ja myös niissä olevia linkkejä pystyy selaamaan Pulsen sisällä. Mielenkiintoisten juttujen jako Facebookin ja Twitteriin on tehty helpoksi ja käyttöliittymä toimii niin kuin pitääkin.

Syötteiden lisääminen on tehty Pulseen omasta mielestäni erittäin näppärästi. Sen voi yhdistää oman Google Reader -tunnuksen kanssa, jolloin Readerissa olevista tilauksista voi valita haluamansa ladattavaksi Pulseen. Ohjelmassa on tehokas hakutoiminto eri syötteitä varten ja se myös mainostaa erinäisiä tunnettuja tai ajankohtaisia syötteitä. Syötteitä voi myös selata kategorioiden mukaan.

Huonoina puolina Pulsessa voisi sanoa joidenkin sisältöjen, kuten videoiden puute ainakin iPhone-versiossa (vain Youtube-videot näkyvät ja Flashin puutehan johtuu lähinnä Applesta). Myös syötteiden lataaminen puhelimeen on joskus valitettavan hidasta. Pulse on kuitenkin helposti noussut itselläni käytetyimpien sovellusten joukkoon.

Lisää aiheesta:

  • Ei aiheeseen liittyviä artikkeleita

Parempaa parranajoa etsimässä – Osa 5: Partasaippuan vaahdotus ja käyttö

Miikka | 19.2.2011 - 17:56
Partasaippuan tehokas käyttö on yksi tärkeimpiä parranajon vaiheita. Hyvin tehty saippuointi varmistaa kasvojen kosteuden ja ihon liukkauden koko ajon ajaksi, pehmentää partakarvoja ja vähentää iholle aiheutuvia vaurioita. Partasutia käyttämällä varmistetaan, että vaahto leviää hyvin, ja että se pääsee myös ihon ja partakarvojen väliin. Partavaahdon voi tehdä itse partasaippuasta muutamalla eri tavalla.
  1. Partavaahto tehdään erillisessä kipossa
  2. Partavaahto tehdään kämmenelle
  3. Partavaahto tehdään suoraan kasvoille

Itse käytin aluksi erillistä kippoa vaahdon tekemiseen. Kippo lämmitetään ensin yhdessä partasudin kanssa lavuaarin kuumassa vedessä parin minuutin ajan, jonka jälkeen molemmat otetaan pois ja sudista ravistellaan ylimääräinen vesi. Sutia ja kippoa lämmittämällä saadaan tehtyä mukavan lämmin ja miellyttävä vaahto.

Mikäli käytetään kovaa saippuaa, pyöritetään sutia saippuassa 15-30 sekunnin ajan, riippuen saippuasta ja omista mieltymyksistä. Pehmeää saippuaa käytettäessä lisätään saippuaa sudille suunnilleen mantelin kokoinen nokare. Tämän jälkeen sutia aletaan pyörittelemään pitkin kipon pohjaa. Tässä hommassa sutia saa painaa pohjaa vasten siten, että sudin karvat taittuvat sivuille. Sopivan partavaahdon tunnistaa yleensä siitä vaahdotettaessa kuuluvasta äänestä. Liian kuiva tai kehittymätön vaahto pitää yleensä ratisevaa ääntä, kun taas sopiva vaahto on kermavaahtomaista ja siitä kuuluu pehmeämpi ääni. Mikäli partavaahdossa on paljon isompia kuplia, on vaahto todennäköisesti liian vetistä.

Itse teen nykyään vaahdon suoraan kasvoille. Suti kosteutetaan ensin samalla tavalla kuumassa vedessä parin minuutin ajan, ravistetaan ylimääräiset vedet pois ja tämän jälkeen saippuoidaan. Kun sutiin on saatu tarpeeksi saippuaa ja kasvot vielä kertaalleen kostutettu lämpimällä vedellä, voidaan sutia alkaa pyörittämään kasvoilla vaahdon aikaansaamiseksi. Pidän itse kasvoille vaahdotettaessa sudista kiinni karvojen tyvipäästä. Tällöin sudista saa paremman otteen ja vaahdotus on jonkin verran helpompaa. Sutia pyöritellään poskia ja kaulaa vasten painaen, kunnes saippua on vaahdottunut sutiin. Tämän jälkeen vaahtoa levitetään vielä kasvoille sudilla sivelemällä. Saippuan vaahdottaminen kämmentä vasten noudattaa pääpiirteittäin samaa tekniikkaa.

Omasta mielestäni vaahdon tekeminen ja eri koostumusten kokeilu oli aluksi hyvin opettavaista kipon kanssa. Sopivana kippona toimii hyvin esimerkiksi isokokoinen teekuppi. Kasvoille vaahdottaminen on kuitenkin vähitellen tullut pääasialliseksi tekniikakseni, koska se säästää jonkin verran aikaa ja vaivaa.

Hyviä saippuavaihtoehtoja aloittelijalle ovat esimerkiksi Prorason, Mühlen, Edwin Jaggerin tai Body Shopin partasaippuat. Body Shopissa myydään saippuan lisäksi synteettisestä karvasta tehtyjä, mutta varsin hyvälaatuisia partasuteja, joilla pääsee hommassa hyvin alkuun.

Vaahtoa tehdessä ja käyttäessä kannattaa muistaa, että ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita. Jos jokin tapa tuntuu itsestä paremmalta kuin jossakin on neuvottu, niin se ei välttämättä ole väärin. Tämä koskee samalla tavalla myös parranajon muitakin osa-alueita. Ei siis ole vain yhtä tapaa tehdä vaahtoa tai käyttää sutia ja höylää. Samoin kuin ei ole yhtä partahöylää tai -konetta, joka toimisi samalla tavalla kaikille.

Lisää aiheesta:

Sennheiserin HD 555 -kuulokkeiden tuunausta

Miikka | 13.2.2011 - 22:44

Törmäsin netissä artikkeliin, jossa vertailtiin Sennheiserin HD 555 ja HD 595 -kuulokkeiden sisuskaluja. Artikkelissa todettiin niiden olevan muutoin käytännössä identtiset, mutta HD 555 -kuulokkeiden sisään oli lisätty yksi vaahtomuovin pala joka heijastaa kuulokkeista ulospäin lähtevää ääntä takaisin kuulokkeisiin päin. Tämä vaahtomuovin pala poistamalla pitäisi HD 555 -kuulokkeista tulla soinniltaan HD 595 -kuulokkeita vastaavat. Kun itsellä sattuu nuo kyseiset “viisviisvitoset” olemaan käytössä, niin ajattelin kokeilla tätä yksinkertaista pikku modausta.

Kuulokkeiden pehmuste lähti irti vetämällä se ulos kuulokkeista. Itse nostin sen laittamalla pari sormea pehmusteiden alle ja hiljalleen vetämällä.

Tämän jälkeen nostin kuuloketta suojaavan kalvon pois ja ruuvasin kuuloke-elementin ruuvit irti.

Kuulokkeiden sisälle oli vuosien varrella kertynyt pölyä, jonka poistamiseen käytin paineilmaa.

Kuuloke-elementin alta löytyi tuo mainittu vaahtomuovin pala, joka lähti repäisemällä siististi irti.

Lopuksi kasasin varovasti kuulokkeen takaisin alkuperäiseen muotoonsa ja pääsin kuuntelemaan eroja äänenlaadussa. Jätin aluksi kuulokkeiden toisen puolen tuunaamatta, jotta pystyin vertailemaan eroja tuunatun ja tuunaamattoman puolen välillä.

Vaahtomuovin poistaminen avarsi jonkin verran kuulokkeen äänimaailmaa. Diskantit vaimenivat hieman ja ala- ja keskiäänet erottuvat ehkä aavistuksen selvemmin. Ero ei sinänsä ole suuri tuunatun ja tuunaamattoman kuulokkeen välillä, mutta itse pidän jonkin verran enemmän tuunatun kuulokkeen äänestä. Tämä on kuitenkin varmasti maku- ja tottumiskysymys. Itse toimenpide vei aikaa ehkä viitisen minuuttia ja oli äärettömän helppo toteuttaa, joten sitä on näppärä kokeilla ja mikäli tuunattu ääni ei miellytä, voi palata takaisin vanhaan. Kannattaa kuitenkin olla varovainen, ettei katkaise kuulokkeen sisällä kulkevia johtoja kuuloketta aukoessa.

Päivitys 14.2.:

Sennheiser on päivittänyt HD 555 ja HD 595 -kuulokkeensa uusiin malleihin HD 558 ja HD 598, eikä itselläni ole tietoa niiden eroista. Vanhoja malleja on edelleen paikoin myynnissä ja niiden erot vaikuttavat siis olevan enemmänkin kosmeettiset ja käyttömukavuuteen liittyvät, mikäli HD 555 -mallille tekee yllämainitun tuunauksen. Äänenlaadultaan mallien pitäisi olla tällöin täysin vastaavat, vaikka tekniset tiedot väittävätkin toisin. Hintaeroa kuulokkeilla on noin 50 euroa.

Lisää aiheesta:

  • Ei aiheeseen liittyviä artikkeleita

Talven 2011 karvalakkimuotia

Miikka | 3.2.2011 - 16:29

Talven pakkasille hyvä päähinevalinta on ehdottomasti vanha kunnon karvalakki. Oma karvalakkikokoelma on vuosien varrella kasvanut jo kolmen lakin kokoiseksi ja tässä vähän malliston esittelyä.

H&M:ltä syksyllä ostettu lakki. Lakin päällinen on keinokarvaa ja lakki maksoi muistaakseni jotain 10e pintaan. Istuu väljästi päähän ja ei ole senkään takia kovin lämmin.

Top-sportista vuosia takaperin ostettu Boy-Cot -merkkinen lakki. Lakin ulkopinta on aitoa karvaa ja puuvilla-polyester -kangasta. Lämmin ja näistä kolmesta ehdottomasti mukavin päässä.

Aitoa karvaa oleva ja elämää jo hieman nähnyt vintage-lakki, joka on varsinkin läpäreet alhaalla käytettynä erittäin lämmin.

Näiden lisäksi päätä on lämmittänyt tänä talvena jokunen eri pipomalli harmaan ja mustan eri sävyissä.

Lisää aiheesta: