Ostin jokin aika sitten Body Shopista partasudin ja -saippuan kokeiltavaksi. Partasudin hankin lähinnä matkakäyttöön nykyisen Mühlen sudin rinnalle. Saippua lähti ihan mielenkiinnon vuoksi oman saippuakokoelman jatkoksi.
Body Shopin partasuti on tehty synteettisestä karvasta. Karva on aika jäykkää ja varsinkin ensimmäisillä kerroilla suti tuntuu piikikkäältä kasvojen ihoa vasten. Suti kuitenkin pehmenee käytön myötä ja tuntuu jo muutaman käyttökerran jälkeen paljon mukavammalta. Käyttämääni Mühlen mäyränkarvaiseen sutiin verrattuna se vaikuttaa kuitenkin aika pieneltä ja hieman kömpelöltä. Mühlen suti on myös pehmeämpi ja sen karva taipuisampaa.
Luultavasti karvojen jäykkyyden takia Body Shopin suti ei sovellu kovin hyvin saippuan vaahdottamiseen suoraan kasvoille. Vaahdotus onnistuu kuitenkin helposti kippoa tai toista kättä apuna käyttämällä. Valmiin partavaahdon levitys kasvoille sudin avulla hoituu tämän jälkeen ongelmitta.
Sudin kaverina ostettu saippua ei herätä mitään suuria tunteita, mutta ajaa silti asiansa. Saippua vaahdottuu sudin avulla mukavasti ja sen tuoksu on melko mieto. Varsinaisessa parranajossa saippua vaikutti ainakin omaan partaan sopivalta ja höylä liukui sen avulla liukkaasti ihoa pitkin.
Body Shopin partasuti oli lopulta ihan positiivinen tapaus, vaikka alussa fiilikset olivat melko päinvastaiset. Suti vaatii jonkin verran pehmittelyä, eikä se ainakaan omalla kohdallani sopinut suoraan kasvoille vaahdottamiseen. Kipossa tai kämmenellä saippuaa vaahdotettaessa se toimii kuitenkin hyvin. Body Shopin saippua ajaa kyllä asiansa, mutta muun muassa hintansa (13,50e/125ml) vuoksi se jää todennäköisesti itselläni jatkossa hyllyyn.

On vähitellen aika pistää parranajon artikkelisarjaa pakettiin. Aloitin tutustumisen perinteiseen parranajoon ja yleisesti parranajon maailmaan noin vuosi sitten. Sinä aikana on tullut opittua monenlaista ja koitan tässä artikkelissa hieman jakaa omia kokemuksiani myös teille. Käydään siis vinkkilistan kimppuun:

Lue lisää:
http://sharpologist.com/ – yleistä juttua perinteisestä parranajosta
http://badgerandblade.com/ – laadukas parranajoon keskittynyt keskustelupalsta ja tietolähde
http://murobbs.plaza.fi/yleista-keskustelua/422082-parranajon-kirous.html – MuroBBS:n parranajoa käsittelevä viestiketju
Vaikka tämä olikin toistaiseksi viimeinen tämän artikkelisarjan juttu, tulee parranajojutut jatkumaan tässä blogissa. Partaveitset tuntuvat kiinnostavan sekä itseä että lukijoita, joten toivottavasti siitä saadaan jossain vaiheessa jotain kirjoiteltua.
Blogi piti aiottua pidemmän kesätauon ja on ainakin tällä hetkellä muuttanut Helsinkiin. Asiaa alkaisi taas olemaan kertynyt kirjoitettavaksi sen verran, että parempi aloittaa purkamaan juttuaihepinoa vähitellen. Kesä alkanu kääntyy jo vähitellen syksyyn ja vaikka tänään oliki vähä viileempi päivä, nii tää kämppä on edelleen tällainen suomalaisen hikiäijän asuinpaikka. Osaksi sen takia en oo hirveesti jaksanu alkaa päivittämään blogia, vaikka koneella on tullu silti istuttua. Tällanen vaa vetää laiskaksi. Lopuksi kuitenki vielä bonuksena:
IN:
Ainoa parranajon vaihe mikä yhdistää kaikkia tapoja ajaa parta on kasvojen jälkihoito eli aftershave. Joillekin se voi tarkoittaa pelkästään kasvojen huuhtelua vedellä ajon jälkeen, mutta useimpien iho tarvitsee myös jotain muuta. Sana aftershave suomennetaan yleensä partavedeksi, jollaisiksi aftershave-tuotteet monesti Suomessa mielletään. Partavesi on kuitenkin melko huono termi kuvaamaan kaikkia eri aftershave-tuotteita, joita markkinoilla on. Pyrinkin tässä lyhyesti kertomaan miten, millä ja miksi parranajon jälkeen kasvoja pitäisi hoitaa.
Aftershave-tuotteet voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: voidemaisiin (aftershave balm) ja nestemäisiin (aftershave splash) tuotteisiin. Voidemaiset tuotteet (kulkevat usein kaupoissa nimillä aftershave balm tai partabalsami) ovat kiinteämpiä ja sisältävät enemmän ihoa rauhoittavia ja kosteuttavia ainesosia. Nestemäiset tuotteet ovat kasvovesimäisempiä ja niiden vaikutus on enemmän puhdistava ja hoitava. Monesti niillä on myös antiseptisiä vaikutuksia. Parranajossa mahdollisesti syntyneiden haavojen hoitoon voi käyttää siihen suunniteltuja geelejä, haavapuikkoja (alunakiveä) tai muita antiseptisiä aftershave-tuotteita.
Partavesi ja aftershave termeinä liitetään Suomessa yleensä ainoastaan voimakkaasti tuoksuviin, isojen muotitalojen designpulloissa tuleviin hajuvesimäisiin tuotteisiin. Nämä tuotteet sisältävät yleensä myös runsaasti alkoholia, joka polttelee varsinkin parranajon jälkeen iholle laitettuna ja kuivattaa ihoa. Parranajon ja ihonhoidon kannalta kannattaakin jättää tämän tyyliset hajustetuotteet hyllyyn ja tutkia nimenomaan parran ja ihon hoitoon suunniteltuja vaihtoehtoja (joita löytyy myös hajustettuina).
Aftershave-tuotteen valintaan vaikuttaa eniten oma ihotyyppi. Ihotyyppejä on neljää eri päätyyppiä. Jokainen ihotyyppi voi olla myös arka.
Arka iho voi ärsyyntyä eri ihonhoitotuotteissa olevista ainesosista. Tällaiselle iholle kannattaa käyttää arkaa ihoa varten suunniteltuja tuotteita sekä välttää alkoholipitoisia ja hajustettuja tuotteita. Lisäksi sisäänkasvavista karvoista kärsiville löytyy myös omia tuotteitaan.
Marketeista löytyvät aftershave-tuotteet ovat pääasiassa varsin hyviä kasvojen jälkihoitoon parranajon jälkeen. Muun muassa Lumenelta, L’Orealilta ja Nivealta löytyy ihan kelvollisia tuotteita eri ihotyypeille. Näiden lisäksi laadukkaita tuotteita löytää Suomessa esimerkiksi apteekeista, kosmetiikkaliikkeistä ja Body Shopeista. Ulkomaisista parranajoon keskittyvistä verkkokaupoista löytyykin sitten lähes loputon valikoima erilaisia tuotteita. Omalla hankintalistalla on tällä hetkellä Alt-Innsbruckin ja Baxter of Californian aftershave-voiteet.
Oma aftershave-rutiinini koostuu kasvojen huuhtelusta kuumalla ja sen jälkeen kylmällä vedellä. Mikäli tämän jälkeen kasvoissa on haavoja paikattavana niin hoidan ne apteekista ostetulla haava(aluna)puikolla. Sen jälkeen laitan jotain kevyesti kosteuttavaa aftershave-voidetta. Ihon kunnosta riippuen laitan vielä tämän jälkeen kasvoille tarkoitettua kosteusvoidetta koko kasvoille.
Käyttämällä parranajon jälkeen hyvää ja omalle iholle sopivaa aftershave-tuotetta yhdessä mahdollisen kosteusvoiteen kanssa saa riittävän kasvojen hoidon mitä mies päivittäin tarvitsee. Aftershave-tuotteet hoitavat ihoa ja estävät erilaisten epäpuhtauksien ja tulehdusten pesiytymisen iholle. Omasta mielestäni aftershave on yksi tärkeimmistä parranajon osa-alueista, koska se valmistaa ihoa jo seuraavaa parranajoa varten hoitamalla sen kuntoa. Mitä paremmassa kunnossa kasvojen iho on, sitä helpompaa itse parranajo on ja sen miellyttävämmältä se myös tuntuu.
Paikallinen Citymarket oli vapun alla laajentanut chilihyllyn valikoimaansa myös karkkeihin. Maisteltavaksi piti ottaa mukaan rasiallinen Poppamiehen tuotemerkillä myytäviä Sitruunakostajia, vaikka hintaa paketilla olikin melko suolainen reilu 4 euroa.
Ulkoisesti viattoman näköiset karkit sisältävät ihan mukavasti potkua. Aluksi karamelli maistuu suussa aivan normaalille makeiselle, mutta vähitellen chilin maku iskee makean kuoren alta esiin. Polte ei ole infernaalinen, mutta laittaa silti veren kiertämään. Ensimmäisellä kerralla makean ja tulisuuden yhdistelmä tuntuu oudolta, mutta parin karkin maistelun jälkeen makuun jonkin verran tottuu.
Jos tulisuus unohdetaan, niin karkkina Sitruunakostajat toki ovat aika perushuttua. Näitä ei kuitenkaan viitsi syödä kovin montaa kerralla, joten rasia on riittoisampi normikarkkeihin verrattuna. Sitruunakostajat ovat “ihan kivoja”, mutta jäävät todennäköisesti jatkossa hyllyyn ja ostan esimerkiksi Blairin chilisipsuja tuliseksi pikkunaposteltavaksi.
Tilasin jokin aika sitten Threadlessin alehintaisia t-paitoja kesää varten. Paidat tulivat ongelmitta perille parissa viikossa ja sekä näyttävät että tuntuvat hyvältä. Hintaa kolmelle paidalla tuli postikuluineen noin 30 euron verran. Yllä paidat esiteltynä vähä rutussa ja suoraan paketista vedettyinä ja nyt vain odottelemaan kesää ja lämpimiä ilmoja :).
Tässä on lopultakin seuraava osa parranajoa käsittelevään artikkelisarjaani. Tällä kertaa päästään jo itse parran ajamiseen ja sitä koskevaan tekniikkaan. Moniteräisiä höyliä käyttäessä tekniikasta on turha murehtia sillä riittää, että ajaa edes vähän sinne päin, mutta perinteistä partahöylää käyttäessä ajotekniikalla on suurempi merkitys onnistuneeseen parranajoon. Tekniikan oppii luonnollisesti parhaiten itse tekemällä ja opettelemalla, mutta koitan tässä antaa hieman vinkkejä parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.
Hyvä parranajo lähtee alkuvalmisteluista. Kuten aiemmissa artikkeleissa on jo mainittu, tämä käsittää ainakin kasvojen pesun sekä sopivan partavaahdon levittämisen kasvoille. Lavuaari kannattaa täyttää vaahdotusta ja ajoa varten kuumalla vedellä. Omasta mielestäni huolellinen parran valmistelu parranajoa varten on jopa tärkeämpää itse lopputuloksen kannalta kuin itse ajotekniikka. Alkuvalmistelujen jälkeen päästään itse parran ajamisen kimppuun.

Partaterien ja -höylien välillä on suuriakin eroja ja toiset voivat sopia paremmin omalle iholle kuin toiset. Joissakin partahöylissä terän purevuutta voi säätää omien mieltymysten mukaan. Hyviä perushöyliä ajamisen opetteluun ovat esimerkiksi Merkurin 34C Heavy Duty tai Mühlen R89 Closed Comb.
Partaa kannattaa ajaa aina terävällä partaterällä. Itselläni terän paras terävyys katoaa noin 2-5 parranajon jälkeen, terän merkistä ja mallista riippuen. Koska uudet terät maksavat noin 20 senttiä kappale, kannattaa terä vaihtaa mieluummin aiemmin kuin myöhemmin. Myös eri merkkisiä partateriä kannattaa kokeilla, koska niissä on oikeasti huomattavia eroja. Omalle parralle ja iholle sopivan terän löytää parhaiten itse testaamalla. Itselleni jotkut terät jättivät helposti jälkeensä verisen kaulan, siinä missä toisilla voi vetää paljon huolettomammin ja haavoja pelkäämättä.
Ajokulma on tärkeä perinteistä partahöylää käytettäessä. Optimaalinen terän kulma (siis terän, ei kahvan) ihoa vasten on noin 30 astetta. Liian suuri kulma raastaa ihoa ja liian pieni kulma ei aja partaa ollenkaan.

Perinteisellä partahöylällä parta ajetaan useampana ajona. Yleisesti käytetään 2-3 ajoa, joista ensimmäinen menee myötäkarvaan, toinen ristikarvaan ja kolmas vastakarvaan. Parta vaahdotetaan aina ajojen välillä. Tekniikoita voi itse soveltaa täysin vapaasti, eikä yhtä oikeaa tapaa ole kiveen hakattu. Partakarvoja ei siis ole tarkoitus poistaa kerralla, vaan niitä lyhennetään vähitellen. Tämän takia on hyvä muistaa, että partahöylää ei pidä painaa ihoa vasten, vaan se ennemminkin liukuu ihoa pitkin samalla partakarvoja lyhentäen.
Parranajo aloitetaan yleensä poskista ja ajaminen etenee poskia pitkin alaspäin kaulaa kohti. Tämän jälkeen ajetaan kaula, leuka ja lopuksi viikset. Omien karvojen kasvusuuntaa kannattaa tunnustella ennen ensimmäistä ajoa, koska se on jokaisella jonkin verran yksilöllistä. Itse opin kasvusuunnan ja vaikeat kohdat vähitellen yrityksen ja erehdyksen kautta ja jos haluaa, niin aivan ensimmäisen ajon voi tehdä esimerkiksi ylhäältä alaspäin (N-S, pohjoisesta etelään).
Ajamiseen käytetään lyhyitä ja perättäisiä vetoja niistä kohdista, joissa partavaahtoa on vielä jäljellä. Partahöylä kannattaa huuhdella ylimääräisestä partavaahdosta ja -karvasta säännöllisesti vetojen jälkeen. Vaikeissa paikoissa voi ihoa kiristää päätä kallistamalla ja toista kättä apuna käyttäen. Vetoja tehdessä on hyvä koko ajan muistaa oikean ajokulman säilyttäminen ja höylän tarpeeksi kevyt paine ihoa vasten.
Itse yleensä ajan oman partani kahdella ajolla, joista ensimmäisen vedän myötäkarvaan ja toisen ristikarvaan, jonka jälkeen saatan vielä siistiä joitain kohtia. Jos haluan lyhentää partani täysin lyhyeksi (BBS eli baby-butt smooth), vedän vielä kolmannen ajon vastakarvaan. Vastakarvaan ajaminen on kaikkein haastavin osa parranajoa. Parta kannattaa valmistella sitä varten kosteuttamalla kuumalla vedellä ja levittämällä partavaahto huolellisesti. Vastakarvaan ajaessa jätän kaikkein herkimmät paikat kuten viikset täysin rauhaan.
Oikean tekniikan opettelu on loppujen lopuksi helppoa, kun muistaa muutamat perusasiat.
Kun parta on saatu ajettua riittävän lyhyeksi, paikataan haavat esimerkiksi haavapuikolla ja lisätään aftershave. Näistä lisää artikkelisarjan seuraavassa jaksossa.
Blogi on ollut muiden kiireiden vuoksi hieman tauolla, mutta on nyt tekemässä vähitellen paluuta. Blogialusta muutti eilen uudelle palvelimelle ja tästä on varmasti apua säännöllisiin hidasteluongelmiin. Uutta parranajeluartikkelia on myös tulossa ja muutenkin tiiviimpää päivitystahtia eri aiheista, joita on tässä tauon aikana ehtinyt miettiä :).
Olen koittanut löytää mukavaa tapaa seurata Google Readeriin lisättyjä blogeja ja uutislähteitä myös mobiilisti heti siitä alkaen, kun sain oman iPhoneni. Kävin aluksi läpi joitain RSS-syötteenlukijoita ja Google Readerille suunniteltuja ohjelmia, mutta lopulta päädyin käyttämään Googlen omaa mobiilikäyttöliittymää Readerista.
Noin kuukausi sitten sain vinkin Pulse News Readerista, joka löytyy ilmaiseksi iPhonelle, iPadille ja Androidille. Hyvännäköinen ja sulavasti toimiva ohjelma hakee haluttujen blogien uusimmat viestit, ja näyttää niistä otsikon ja esikatselukuvan, mikäli sellainen on tarjolla. Kunhan syötteiden tekemät päivitykset on saatu ladattua, on niiden lukeminen nopeaa ja myös niissä olevia linkkejä pystyy selaamaan Pulsen sisällä. Mielenkiintoisten juttujen jako Facebookin ja Twitteriin on tehty helpoksi ja käyttöliittymä toimii niin kuin pitääkin.
Syötteiden lisääminen on tehty Pulseen omasta mielestäni erittäin näppärästi. Sen voi yhdistää oman Google Reader -tunnuksen kanssa, jolloin Readerissa olevista tilauksista voi valita haluamansa ladattavaksi Pulseen. Ohjelmassa on tehokas hakutoiminto eri syötteitä varten ja se myös mainostaa erinäisiä tunnettuja tai ajankohtaisia syötteitä. Syötteitä voi myös selata kategorioiden mukaan.
Huonoina puolina Pulsessa voisi sanoa joidenkin sisältöjen, kuten videoiden puute ainakin iPhone-versiossa (vain Youtube-videot näkyvät ja Flashin puutehan johtuu lähinnä Applesta). Myös syötteiden lataaminen puhelimeen on joskus valitettavan hidasta. Pulse on kuitenkin helposti noussut itselläni käytetyimpien sovellusten joukkoon.


Itse käytin aluksi erillistä kippoa vaahdon tekemiseen. Kippo lämmitetään ensin yhdessä partasudin kanssa lavuaarin kuumassa vedessä parin minuutin ajan, jonka jälkeen molemmat otetaan pois ja sudista ravistellaan ylimääräinen vesi. Sutia ja kippoa lämmittämällä saadaan tehtyä mukavan lämmin ja miellyttävä vaahto.

Mikäli käytetään kovaa saippuaa, pyöritetään sutia saippuassa 15-30 sekunnin ajan, riippuen saippuasta ja omista mieltymyksistä. Pehmeää saippuaa käytettäessä lisätään saippuaa sudille suunnilleen mantelin kokoinen nokare. Tämän jälkeen sutia aletaan pyörittelemään pitkin kipon pohjaa. Tässä hommassa sutia saa painaa pohjaa vasten siten, että sudin karvat taittuvat sivuille. Sopivan partavaahdon tunnistaa yleensä siitä vaahdotettaessa kuuluvasta äänestä. Liian kuiva tai kehittymätön vaahto pitää yleensä ratisevaa ääntä, kun taas sopiva vaahto on kermavaahtomaista ja siitä kuuluu pehmeämpi ääni. Mikäli partavaahdossa on paljon isompia kuplia, on vaahto todennäköisesti liian vetistä.

Itse teen nykyään vaahdon suoraan kasvoille. Suti kosteutetaan ensin samalla tavalla kuumassa vedessä parin minuutin ajan, ravistetaan ylimääräiset vedet pois ja tämän jälkeen saippuoidaan. Kun sutiin on saatu tarpeeksi saippuaa ja kasvot vielä kertaalleen kostutettu lämpimällä vedellä, voidaan sutia alkaa pyörittämään kasvoilla vaahdon aikaansaamiseksi. Pidän itse kasvoille vaahdotettaessa sudista kiinni karvojen tyvipäästä. Tällöin sudista saa paremman otteen ja vaahdotus on jonkin verran helpompaa. Sutia pyöritellään poskia ja kaulaa vasten painaen, kunnes saippua on vaahdottunut sutiin. Tämän jälkeen vaahtoa levitetään vielä kasvoille sudilla sivelemällä. Saippuan vaahdottaminen kämmentä vasten noudattaa pääpiirteittäin samaa tekniikkaa.

Omasta mielestäni vaahdon tekeminen ja eri koostumusten kokeilu oli aluksi hyvin opettavaista kipon kanssa. Sopivana kippona toimii hyvin esimerkiksi isokokoinen teekuppi. Kasvoille vaahdottaminen on kuitenkin vähitellen tullut pääasialliseksi tekniikakseni, koska se säästää jonkin verran aikaa ja vaivaa.
Hyviä saippuavaihtoehtoja aloittelijalle ovat esimerkiksi Prorason, Mühlen, Edwin Jaggerin tai Body Shopin partasaippuat. Body Shopissa myydään saippuan lisäksi synteettisestä karvasta tehtyjä, mutta varsin hyvälaatuisia partasuteja, joilla pääsee hommassa hyvin alkuun.
Vaahtoa tehdessä ja käyttäessä kannattaa muistaa, että ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita. Jos jokin tapa tuntuu itsestä paremmalta kuin jossakin on neuvottu, niin se ei välttämättä ole väärin. Tämä koskee samalla tavalla myös parranajon muitakin osa-alueita. Ei siis ole vain yhtä tapaa tehdä vaahtoa tai käyttää sutia ja höylää. Samoin kuin ei ole yhtä partahöylää tai -konetta, joka toimisi samalla tavalla kaikille.